lauantai 4. helmikuuta 2017

suttua kankaalla

suttua kankaalla

Äksönii! Kokeellisen maalamisen työpaja

Viime viikonloppuna sain maalata oikein isolla kädellä. Se oli kivaa! Osallistuin työväenopiston kurssille, jossa leikiteltiin akryyliväreillä ja kokeiltiin erilaisia toimintamaaluksen tekniikoita.


Seuraa lempiväriäsi, inspiroidu
 (nämä ovat HAMHelsingin muistilappuja)


Ja juuri niin tein. Ilmoitin siinä heti kurssin aluksi että runsaasti vihreää tulossa.


Periaatteessa kurssimaksuun kuului kaikki materiaalit. Otin kyllä mukaan omiakin. Olin esimerkiksi hankkinut Temperan alesta akryylimaalia suihkepullossa ja tussikynässä. Niitäkin halusin kokeilla. Ja arvelin että neonvärejäkään kurssilla ei olisi tarjolla.



Maalasin lähinnä sormin ja käsin, läiskimällä, leimaamalla, suihkimalla, vauhdikkaasti. Nämä pahvit ovat vain raaka-ainetta askarteluihin. Jotain oli tehtävä sillä välin kun odotti maalin kuivumista jossain muualla.


Ihan parasta oli kun saatiin iso maalauspohjakangas. Heitin sen lattialle ja tursotin siihen rutkasti maalia ja sitten hypin ja luistelin sen päällä paljain jaloin. Maalausta ilman käsiä! Naureskelinkin ennen kurssia, että onkohan se actionmaalaus sellaista, että heitetään vaatteet pois ja kieriskellään maaleissa. No, oli se nyt sitten melkein 😉


En osaa ollenkaan työskennellä pöydillä, saatikka istuen, joten levittäydyin pitkin lattiaa. Enkä todellakaan halunnut teipata maalausalustaa kiinni pöytään. Sitä pitää voida pyöritellä, kieritellä ja rutata ihan vapaasti. Kaikenlaisia ideoita siinä tursui, eikä kaikki ole vielä valmista tai kuvattu, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Harmi kun oli niin lyhyt aika.


Ihan parhautta tuo suihkeakryylimaali. Yhdellä napin painalluksella asia muuttuu vihreäksi! Kuten nämä kierrätetyt rintanapit. Kehittelyn kohteena oli myös tälläinen wearable art eli päälle puettava taide. Minimaalaus, jota voi kantaa mukanaan ja olla kävelevä taidegalleria.

Action painting
juuri minulle sopiva maalaustyyli

Youtubesta videoita, etsi sanoilla
action painting techniques

Tekeillä on vielä pieni muistikirjanen tekniikoista. En siinä kurssin tuoksinassa älynnyt tehdä "muistilappuja".


6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Näyttää siltä, että otit kurssista kaiken irti :-D Se nakuna maalissa kieriskely olis kyllä hyvä kurssin aihe!

sinisukka kirjoitti...

Voin hyvin kuvitella, että olet ohjaajan lempioppilas!!! Kokeilunhalua ei ainakaan puutu :D - loistavaa!

Jokke kirjoitti...

Täytyy hyödyntää sitä että tilaa on paljon enemmän kuin kotona. Samaa sanoi moni kurssilainen. Vaikka toivottiin vielä enemmän tilaa sottaamiseen. Piti kuitenkin varjella lattioita ja seiniä maaliroiskeilta.

Melissa kirjoitti...

Oli varmasti kivaa tuo luistelu ja pomppiminen :) Itse tekisin ihan samoin.

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

On kyllä hauskan näköistä touhua ja lopputuloskin inspiroivan tyylistä taidetta :)

Jokke kirjoitti...

Kivaahan se. Harmitti kun unohdin kuvata actionkameralla tämän toiminnan :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...