lauantai 13. lokakuuta 2012

Tee itse: harjalle teline


Näin kirjastosta lainatussa sisustuskirjassa niin hyvän ja yksinkertaisen idean, että riensin heti toteuttamaan sitä. Juuri sopiva Tarzanin vessaan.

Kirja oli nimeltään Vanhan tavaran uusi koti.
maistiainen kirjasta, niin kauan kuin linkki toimii
Siinä on käsittelemätöntä puuta, rapistunutta laastia ja betonia, vanhaa tavaraa runsain mitoin.
Tavallaan kivaa, mutta pitemmän päälle kelmeää kuin vetinen suolaton kaurapuuro.
Kyllä vähän voisilmää ja marjakeittoa tarvitaan myös.
Mutta asiaan:


1. sahaa kivasta puunkappaleesta sopiva pätkä.
Tämä on ajopuuta meren rannasta.


2. mittaa hammasharjan leveys.
Reiän pitää tietysti olla hieman harjan leveyttä suurempi.


3. Valitse sopiva poranterä ja .... eiku


4. ota ISOMPI pora


5. poraa palikkaan reikä, johon harjan voi tökätä pystyyn.

(Anteeksi laiska työtapa mutta höyläpenkin luokse kävelyyn olisi mennyt ihan liikaa aikaa.
Sitä paitsi kumisaappaat suojaavat tunnetusti ainakin vedeltä, punkeilta, salamaniskuilta ja rutolta.)


6. aseta uusi teline kylppäriin tms. käden ulottuville.
(huomaa koristeena olevat voisilmät)


Kyllä se sinne roinan väliin johonkin sopii.


Vanha teline joutaakin jo vaihtoon.


ps. kierrätyskeskuksesta löytyi täydelliset "pesuvadit" eli tosi isot kalebassikulhot.

Saisi muuten puupalikasta aika kivan telineen vaikka virkkuukoukuille, riviin koon mukaan...

9 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Kiva vinkki, kiitos! Tuo sun Tarzanin huoneesi on kyllä hauska, täynnä kivoja yksityiskohtia :)

margsan kirjoitti...

No jopas onkinj veikeä vinkki!!!!

Othel kirjoitti...

...mutta nyt mietin lopun päivää, oliko Jokella valmiiksi tuo natural-hammasharja, vai pitikö se ostaa telinettä varten (vai saako niitäkin kierrätyskeskuksesta!).
Myönnetty dementiantorjuntapalkinto Jokkemaalle.

Jokke kirjoitti...

Kiitokset! Joskus se on niin yksinkertaista :) Voi, Othel täytyy päästää pälkähästä: harja on vanhempi ja ostettu Ruohonjuuresta Helsingistä. Pitihän se kokeilla miltä tuntuisi harjata hampaita puisella harjalla. En nyt kuitenkaan ihan niin vanha ole että juontuisi lapsuudesta ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mul on tuon tapanen pölkky kynä-puikko telineenä, mutta noi kalebassikulhot. Sydäntä riipii miten joku on raaskinu viedä ne kierrätykeskukseen, mutta onneksi kulhoset löysivät kotiisi.

Mulla vanhempi tyttäreni tuosta vaan alkoi virkata eilen ja nyt touhukkaana tohotti mulle selittää, että äiti-äiti, mä ihan kohta virkkaan sillai ilman ohjetta tuosta vaan vaikka sellasta niinku siinä yhessä tiikerikissa-sivussa netissä. ( Arvaan kenen blogia tarkotti?)

Kivaa viikonloppua ja luomisen riemua, kumisaappaiden kanssa tai ilman.

-siperoinen-

ArmiL kirjoitti...

Niin ja kun porailee monta reikää tollaseen palikkaan saa hyvän kynätelineen.... ala-asteella väännettiin sellainen tehdä joku 30 vuotta sitten....
Hyvä idea!

Jokke kirjoitti...

Niinhän tämä on ihan peruskoulun ensimmäisten puutöiden tasoa ;) Hammasharjan telineenä en ollut sitä vielä nähnyt.

Kiitos tiedosta siperoinen! Kiva jos voi innostaa. Ja ne kulhot, ne oli heti mun-mun-mun!

Hilkka kirjoitti...

Kiitti hyvästä ideasta! Usein kauniita puunkappaleita tulee vastaan, mutta ei oikein keksi, mitä kivaa niistä voisi askarrella.

Ansku kirjoitti...

Mä kuolasin myös tossa kuvassa noita kalebassi-kulhoja - onnittelut hyvästä löydöstä! Hammasharjateline on hyvän näköinen, puupölkyt on kivoja.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...