torstai 12. huhtikuuta 2012

kynät ja kasetit


Aineena kynät ja kasetit.
Muutama pieni virkkausvälityö ja penaali tusseille.



Näin netissä pienet virkkausohjeet: värikynä-amigurumit ja kasetin mallisen kukkaron. Niitä piti kokeilla, tosin en ollenkaan katsonut mitään ohjetta, kuvaa vaan. Kynätkin olivat niin söpöt! Käytin ihan mitä lankoja sattui olemaan.




Tusseja on kertynyt sen verran, että tarvitsin jo penaalin ja ompelin sen Piskuisen penaalin ohjeen mukaan. Vuori ja vetoketju ja kaikki! Uu, osasin! Kasettikankaan olen joskus ostanut tilkkukankaita myyvästä nettikaupasta (pyörittelin vähän omaakin kasetti-ideaa kankaansuunnittelukurssilla).

Ehkä jotain tälläistä tehtiin koulussa kässätunnilla, mutta minun täytyy sanoa, että en muista niistä tunneista yhtään mitään! Ainoastaan oikeastaan sen, kun ihan ehkä ensimmäisellä luokalla piti ommella polkukoneella tähti kultalangalla joululiinaan. Opettajan malli oli minusta kauhean ruma ja tein paljon kauniimman tähden omasta päästäni. Opettaja totesi siihen jotain sellaista että jaa, teitkin tuollaisen... aloin aavistaa että minä ja kässätunnit ei tulla juttuun. Muuten ne ovatkin pyyhkiytyneet totaalisesti mielestä, jotain ihan tylsää siellä kai tehtiin. (piirustustunnit muistan paljon paremmin, etenkin sen että open aiheet olivat taas tylsiä ja tein jotain muuta). Onneksi nykyään löytyy netistä ohjeet helposti meillekin, jotka eivät vanhoja muista, mutta haluavat vanhana opetella :)


Sitten kokeilin kuinka kasetti toimii maalausalustana. Päällystin ensin gessolla. Kasetteja on jäänyt niistä ACEO-korttien koteloista ja tässä on nyt sitten kasetti-ACEO.

5 kommenttia:

pirkko kirjoitti...

Näpsäkät virkkuut ja hieno tuo penaalikin, vuoristettukin oikein. Taisi koulussa olla aikas tasapäistävää tuo kässyjen teko, kun omat mallit eivät ole juuri kelvanneet.Toivottavasti nykyään on toisin.
Sun viidakkoon kurkistin ja olen ihan suu auki, voiko se olla ees totta?!

Sartsa kirjoitti...

Kiva kun kasetistakin voi saada noin monta inspistä!

Jokke kirjoitti...

Pirkko: Sitä ei silloin koulussa oikein osannut ottaa niin että ei sillä mallilla ole väliä vaan täytyy vaan oppia tekniikka.

Onhan tuota kasvillisuutta päässyt kertymään...

Sartsa: välillä pitää vähän koota yhteen näitä pikkujuttuja jonkin aasinsillan kautta.

Anonyymi kirjoitti...

vau! ihana kasetti pussukka sekä maalattu kasetti! näyttää niin kivalta!

Jokke kirjoitti...

Kiitos Eeva! Tuo kangas jotenkin veti puoleensa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...