lauantai 8. toukokuuta 2010

Tee itse: paperirasia

Nyt se on lopultakin täällä, paperirasian taitteluohje. Olen huono tekemään ohjeita, koska itse olen huono seuraamaan niitä. Minulle riittää inspiraatiokuvat, tekovaiheet selkiää kyllä siinä tehdessä ;) Arvostan kyllä kovasti bloggaajia, jotka jaksavat ohjeita vääntää.


1. Otetaan paperiarkki, ei kovin paksua paperia, aikakauslehti tai lahjapaperi on hyvä. Tässä on 50-luvun National Geographicista mainos.


2. Paperi taitetaan kulmittain niin että saadaan aikaan neliö. Ylimääräinen osa paperia leikataan pois. Voi tietysti myös mitata neliön, erityisesti jos on joku tietynkokoinen tavara, jonka pitäisi mahtua valmiiseen rasiaan. Silloin myöskään ei tule kanteen noita taitoksia.


3. Neliön kaikki kulmat taitellaan keskelle. Laita alaspäin se puoli paperista, jonka haluat näkyvän ulkopuolella valmiissa rasiassa.

4. Sivut taitellaan myös. Samalle puolelle kuin kulmat.

5. Ja avataan. Näyttää tältä. Tuo keskellä oleva taiteneliö on rasian pohja. Rasia on siis aika tavalla pienempi kuin alkuperäinen paperineliö. En osaa antaa mitään suhdelukuja, jos sinulla on tietty koko mielessä, täytyy vain kokeilla. Tai laskea, jos osaa sellaista.

6. Vastakkaiset keskelle taitetut kulmat avataan myös.

7. Avaamattomat sivut nostetaan ylös aiemmin tehtyä taitosta myöten. Nämä ovat rasian seinät.

8. Tämä on vaikein vaihe. Kaksi seinää puuttuu vielä ja sojottavat läpät nostetaan ylös ja kulmat taitellaan sisään.

9. Viimeinen läppä vielä taitetaan sisäpuolelle ja valmista tuli. Kulmakolmiot asettuvat lomittain ja pitävät toisensa aika hyvin paikallaan. Vähän liimaa voi laittaa läppien alle. Tai pohjaan voi laittaa pahvinpalan vahvikkeeksi, piiloon tuonne läppien alle.

10. Valmis rasia ulkopuolelta, siis pohja ylöspäin käännettynä (kansirasia). Jos haluat tehdä kaksi rasiaa, pohjan ja kannen, pohjarasian pitää olla hiukan pienempi, että kansi sopii hyvin sen päälle. Tee vaikka ensin kansi ja sitten leikkaa toisesta paperiarkista puolen sentin tai sentin suikale pois reunasta, niin siitä syntyy sitten hieman pienempi rasia pohjaksi. Jos paperi on ohutta, saa käytännössä samankokoiset rasiat kyllä sisäkkäin. Huom! Mitä tarkemmin mittaat ja suorempaan leikkaat, sen siistimpi rasiasta tulee. Minä en halua nähdäkään viivoitinta... Näin ohuesta papereista ei voi tehdä kovin suurta rasiaa, mutta esim. aikakauslehdestä voi tehdä niin ison kuin sen sivusta tulee.

11 kommenttia:

Paula, Rakkauden talossa kirjoitti...

Haa, tätä täytyykin kokeilla jo heti TÄNÄÄN!

Asta kirjoitti...

tämän rasian taittelu on tuttu ja olen tehnyt sitä tosi monen porukan kanssa jo kymmeniä vuosia. On todella pidetty ja käytettykin. Hienoa että laitoit sen tänne blogiisikin !!

Vikki kirjoitti...

Kiitos, selkeä ohje!

Minni kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain:)

Paula, Rakkauden talossa kirjoitti...

KIITOS, HYVÄ OHJE! Nätit rasiat sain aikaiseksi, vaikka vasta harjoituskappaleet olivatkin.
Näin äkkipäätä sanoisin, että suhde on 1:2,85.
Eli jos haluaa rasian kannen kooksi esim. 6,5 cm, pitää paperin olla 6,5 * 2,85 = 18,5 cm kanttiinsa (tällä koolla harjoittelin, tuotokset näet blogistani).

Pikku Possu kirjoitti...

Näitä askarreltiin pienenä koulussa, ja joskus senkin jälkeen olen tehnyt jos olen esim. pienen lahjarasian tarvinnut. Kiitos muistutuksesta, voisinkin taas pitkästä aikaa väsäillä rasioita niin on sitten mistä ottaa kun tarvitsee ihmisiä lahjoa :)

Ihanat nuo korvaläpät tuossa alempana. Itsekin olen ajatellut korvaläppien päällystämistä pirteämmiksi, mutta siihen tarvitsisin toiset läpät. Käytän talvisin yliherkkien korvieni takia läppiä pipon alla joten niitä en voi kovin muhkeiksi päällystää. Näin keväällä riittää pelkät läpätkin joten jos jostain löytyisi sopivat kakkosläpät voisin ne vaikka koristellakin nätimmiksi.

Jokke kirjoitti...

Tämä rasiahan on varmaan vanha kuin maailma, mutta pääsee unohtumaan välillä. Paulalle kiitos laskelmista, minulla on käytön puutteesta kaikki numerot poistuneet pääkopasta.

Pikku Possu: Minä käytän toisin päin, pipoa läppien alla, ei muuten talvella tahdo tareta.

Hanna kirjoitti...

Kiitos ohjeesta!

Jokke kirjoitti...

Ole hyvä! Ompa tämä yksinkertainen ohje ollutkin suosittu, kannatti tehdä!

Unknown kirjoitti...

Kiitos ohjeesta. Just taittelin harjoituskappaleen ja helppo oli !

Jokke kirjoitti...

Kiva kuulla, Riina :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...